torstai 28. lokakuuta 2010

Viimehetken shoppailua

Päätin pitää marraskuussa kirppisvapaan kuukauden, eli etten astu jalallanikaan kirppikselle. Marraskuu lähenee ja jo nyt huomaan että melkolailla tiukkaa tekee, vaikka mulla on siis vielä muutama päivä aikaa shoppailla, kun kerran elellään lokakuuta vielä. Suunnitelmiini tosin ei kuulu enää kirppistelyt tämän kuun aikana, kun on muuta menoa, eikä siis aika riitä kirppistelyyn.

Miehelleni en ole suunnitelmastani kertonut, koska hän ei kuitenkaan uskoisi että pystyn siihen. Muutamalle kaverille olen asiasta kertonut ja olen saanut vastaukseksi lähinnä makoisat naurut ja jonkun "Niin varmaan!"-tyylisen kommentin. Mutta vielä mä teille kaikille näytän!!! :D

Jätin tähän asiaan periaatteessa pienen porsaanreijän. Olen pohtinut meneväni myymään eräälle livekirppikselle ja olen samalla antanut itselleni luvan sitten tehdä siellä myös ostoksia, joskin saattaa olla ettei siitä tule mitään, sillä siellä on aina melkonen ryysis, enkä varmaankaan pääse irtaantumaan pöydästäni yhtikäs mihinkään. Mutta katsotaan, katsotaan :D Tämä livekirppis on vasta loppukuusta, joten joudun joka tapauksessa sinnittelemään 3 viikkoa ilman kirppistelyä. Aikamoista!

Kävin pikaisesti PikkuSiilissä tekemässä ns. viimeisiä ostoksiani ennen joulukuuta ja muutaman ihan kivan löydön tein.

Keskimmäiselle:

 Hello Kitty lenkkarit koko 26, 5€

 Toppahanskaat 1€

 H&M housut 98 cm 1,50€

 Lindex housut 98 cm 1,50€


Lelut yms:

 Muumi DVD 3€ (pukinkonttiin)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti