lauantai 13. marraskuuta 2010

Ihmisten välinpitämättömyyttä ja pahaa mieltä

Aloitan tällä kertaa purnauksella. Yleensä en jaksa tästä asiasta niin välittää, mutta koska tänään asia ärsytti normaalia enemmän, niin siitä meinaan nyt muutaman sanan kirjoittaa.

Oli taas aika käydä siivoamassa loosi ja samalla sain jälleen kerran huomata, miten ihmiset osaavat olla hyvin välinpitäämättömiä. Aina silloin tällöin löydän omia tavaroitani muiden looseista ja päinvastoin. Niitä muiden tavaroita kiikutan sitten parhaani mukaan takaisin sinne, mistä ne on tuotukin...ja toivon kovasti, että jos minun tavaroitani eksyy vääriin looseihin, joku ystävällinen ne palauttaa. 
Tämä muutaman tavaran oleminen silloin tällöin väärässä paikassa on sinänsä vielä ihan ok, vaikka tokihan se mukavampaa olisi, mikäli tavarat pysyisivät aina paikoillaan. Mutta tänään asia lähti sitten sieppaamaan oikein kunnolla, sillä löysin useamman oman loosini tavaran väärästä paikasta ja osasta oli jopa hintalaputkin kadonneet ties minne. Ehkä tämäkin olisi vielä mennyt ilman sen suurempaa määrää harmaita hiuksia, mutta sitten oli se yksi juttu, mikä oli ikäänkuin piste i:n päälle.

Jostakin kumman syystä joidenkin lasten vanhemmat ovat sitä mieltä, että kirppiksellä myytäviä leluja voi ikäänkuin lainata. Vein muutama päivä sitten kirppikselle myyntiin vanhat nukenrattaamme, joihin kuului myös kantokassi, sekä hoitolaukku. Ei kulunut kuin ehkä minuutti, kun ensimminen lapsi kaappasi ne mukaansa. Lapsen isä kertoi minulle, että lapsi haluaa ostaa ne ja lähti hymyillen pois. Noin 10 minuutin kuluttua rattaat olivat kirppiksen toisella puolella, eikä ko. perhettä näkynyt enää missään. Hiljaa mielessäni jupisin sanan jos toisenkin siitä, miten tuotteet voisi kuljettaa sinne, mistä ne on otettukin, mikäli niitä ei haluakaan ostaa.

Seuraavana päivänä kävin taas siivoamassa loosia ja huomasin rattaiden kadonneen. Ajattelin, että ne oltiin varmaankin myyty...kunnes itse kirppistä kiertäessäni huomasin, ettei oltu. Ne olikin ilmeisesti toimineet taas jollekin lapselle leluna ja viihdykkeenä ja jätetty sen jälkeen taas jonnekin ihan muualle, kuin missä ne alunperin oli.

Tänään sitten jälleen kerran menin siivoamaan loosiani ja nyt huomasin heti kirppikselle astuessani, että nukenrattaamme olivat jälleen kerran väärässä paikassa :O Teki mieli hierasta silmiä ja tarkistaa että näenkö ihan totta oikein. Tässä kohtaa aloin suunnitteemaan lisääväni rattaisiin kissankokoisin kirjaimin varustetun lapun, johon rustaan tovomuksen siitä, ettei rattailla leikittäisi ennen kuin ne on ostettu. En tosin tiedä olisiko siitä juuri apua, mutta ainakin olisin tuolloin yritänyt.

Kun pääsin rattaiden luokse, tuli paha mieli. Rattaista oli kadonnut hoitolaukku. Etsin sitä ympäri kirppistä useampaan otteeseen, mutta en löytänyt sitä. Vein rattaat paikoilleen ja harmittelin mielessäni sitä hoitolaukun puuttumista.
Hetken kuluttua näin erään rouvan ottaneen nukenrattaat itselleen. Koitin vielä viimeisillä minuuteilla etsiä hoitolaukkua, mutta valitettavasti tuloksetta. Ja voi miten se paha mieli vaan kasvoi. Mulle itselleni on todellakin aivan sama onko niissä nukenrattaissa hoitolaukku vai ei...mutta ihan varmasti rattaiden uusi omistaja olisi mielellään sen hoitolaukunkin leikkeihinsä ottanut. Onneksi tuo lapsi on autuaan tietämätön siitä hoitolaukusta ja todennäköisesti kiljuu riemusta saadessaan uudet nukenrattaat. Mutta mua harmittaa silti, vaikka se ehkä vähän hassua onkin.

Keskimmäiselle:

 Lindex legginssit 92 cm 1€   PS

 H&M caprit 92 cm 1,20€   PS

 H&M housut 98 cm 2,20€   PS

 Esprit paita 92-98 cm 2€   PS

 H&M mekko 98 cm 1€   PS


Esikoiselle:

 Zara farkkumekko 134 cm 4,90€   KCM


Äidille:

Adidas t-paita 1€   KCM
 H&M legginssit 0,50€   PS


Lelut yms:

 Kirja 2€   KCM

Halinallet DVD 2€   PS

2 kommenttia:

  1. Hei!

    Oikeasta asiasta olet pahoittanut mielesi! Osa lasten kanssa kirppareilla käyvät eivät pidä huolta siitä millä lapset leikkivät - antavat leikkiä myynnissä olevilla leluilla vaikka kyseisellä kirpputorilla olisikin leikkipaikka. Eihän kaupassakaan anneta leikkiä kaupan leluilla??? Kirpputoritkin ovat omalla tavallaan kauppoja! Itse olen kauppiaana huomannut saman ilmiön ja vaikka kuinka asiasta mainitsisi ei kaikki asiakkaat ota kuuleviin korviinsa. Toinen mikä itseä ärsyttää on, että lapset leikkivät leikkipaikan leluilla ja kun vanhemmat ovat valmiita ja ostoksesna tehneet nappaavat he lapsensa mukaan ja lähtevät. Leikkipaikka on jäänyt hyrskyn myrskyn ja tämä kauppias on ainakin niin tarkka, että siivoaa leikkihuoneen sitten itse. Seuraavilla leikkijöillä on mukavampi aloittaa leikit kun ei tarvitse pelätä kompastuuko pikkuinen heti ensimmäiseen leluun. Onhan sitten näitä ihania ja huomaavaisia asiakkaita jotka ajattelevat seuraavaakin leikkijää ja siivoavat lapsensa leikin jäljet ja pitävät huolen ettei myynnissä olevilla leluilla saa leikkiä. Enkä tarkoita, että nämä kaksi asiaa aina kohtaisivat samassa ihmisessä. Voi kun me kaikki ajattelisimme samalla tavalla ja arvostaisimme toisen omaisuutta. Oli se sitten vanhaa tai uutta :)

    Mukava nähdä taas löytöjäsi!

    -Judie

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentistasi :)

    Tuo leikkipaikka-asia on varmasti ihan totta. Omalta osaltani pidänkin huolta siitä, että niin kotona, kylässä, kuin niillä kirppiksilläni lapseni siivoavat omat jälkensä ja jos eivät siivoa, niin minä teen sen sitten itse :)

    VastaaPoista