keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Teletappi ja tylliunelma

Kävin piipahtamassa taas Mollamaijassa, kun olin keskustassa asioilla. Viime käynnilläni näin siellä kauniin kummikehyksen jota hipelöin, mutta en ostanut koska mulla ei ole sille mitään käyttöä. Mutta tällä kertaa ostin sen pois, sillä meistä tuleekin pienen söpön tytön kummit <3

Valitettavasti en voi kuvaa tuosta kehyksestä julkaista, sillä kummityttömme äiti saattaisi käydä sitä täältä blogista kurkkimassa...kerroin siis hänelle, että olin kehykset nimenomaan kirppikseltä ostanut. Kehykset olivat aivan uudenveroiset, eli täysin siistikuntoiset ja ne maksoivat 5€. Ei lainkaan paha :)

Mollamaijasta tarttui mukaan kehysten lisäksi neule, uusia tutteja tuttipulloon sekä Teletappi. Ja ennen kuin kukaan ehtii puuttumaan tuohon Teletapin hankintaan lelunostokieltokuukauteni aikana, niin kerron nyt heti, että minä EN löytänyt sitä, enkä laittanut sitä edes ostoskoriin, vaan sen teki mieheni. Toki hänelle kerroin, että Hipsu meiltä vielä puuttuu, mutta mä siis EN ollut se, joka sen päätti ostaa. Tuo sama Hipsu oli myynnissä myös viime käyntini aikaan ja silloin jätin sen kiltisti ostamatta. Ja olisin jättänyt nytkin, ellei mies sitä olisi halunnut ostaa. Tämä teletappi taitaa olla itseasiassa ensimmäinen (ja todennäköisesti myös viimeinen) mieheni tekemä kirppislöytö, sillä hän ei ole kirppisihmisiä, eikä kirppiksillä siis yleensä kiertele. Tällä kertaa hänellä ei ollut vaihtoehtoja kun vaimo ikäänkuin pakotti hänet mukaan =D

Ja jos vielä joskus keksin pitää kuukauden, jonka aikana en osta yhtään lelua/peliä/kirjaa kirppikseltä, niin sanokaa, ettei se kannata niin pätkääkään. Tammikuun aikana olen käynyt lelukaupassa 5 kertaa ja lelukauppaan on mennyt rahaa huomattavasti enemmän, kuin mitä olisin ehtinyt tuhlaamaan kirppisleluihin tänä aikana. Myös lelujen määrä on melko valtaisa. Toki olen ostellut leluja synttäreille, kaverisynttäreille, sukulaislasten synttäreille ja joulupukin konttiin, mutta silti.

H&M neule 104 cm 3€
Hipsu 3,80€
 Pullotutit 0,50€


Kävimme myös Pikkusiilissä, josta löysin tällä kertaa varsin edullisia lastenvaatteita. Olin lähinnä etsimässä lapsille jotakin päällepantavaa tuleviin ristiäisjuhliin, mutta toki myös sitä ihan perusvaatetta arkeen, kuten aina ennenkin. Löysin kuopukselle suloisen vaaleanpunaisen mekon, jollainen meillä on ollut myös koossa 68 cm. Ajattelin sen olevan ihan kiva niihin ristiäisiin, kunnes hetken kuluttua löysin jotain niin suloista, että teki mieli kiljua. Samassa loosissa oli I H A N A tyllihame, joka oli niin söpö, että silmiin sattui =D Päätinkin sitten ostaa sen tyllihameen niitä juhlia varten ja katsoa, josko kotoota löytyisi hameelle kiva yläosa.

Samasta loosista tarttui mukaan myöshousut ja legginssit, eli myyjällä oli useampi sellainen vaate joista pidin. Harmi että siellä oli paljon myös pienempää kokoa...jos meillä olisi tyttövauva, niin olisin kahminut sen loosin puolityhjäksi :D


H&M mekko 80 cm 1€

 Lindex tyllihame 80 cm 1€ 
(maailman suloisin!!)

 Lindex housut 80 cm 1,80€ 

 Hello Kitty legginssit 80 cm 1€

 Name it neulemekko 86 cm 3€

 Lindex mekko 98 cm 2€

Huomenna startataan kohti Helsinkiä. Akseliin emme valitettavasti pääse, mutta Villa Lyhtyyn olemme menossa. Toivottavasti teen edes muutaman kivan löydön :)

En vieläkään tiedä omia myyntejäni, kun en ole käynyt hakemassa rahoja ulos...mutta kun sen teen, niin päivittelen tuota laskurin summaa ja kappalemäärää :)


6 kommenttia:

  1. Minä en ymmärrä teletappien päälle mitään kun oma ei niitä ole koskaan katsonu, mut hienoja vaatteita, ihana tuo sydän paita ja name it neulemekko :)

    Taevahan Tosi

    VastaaPoista
  2. Noita sydänpaitoja meillä on enempikin...ainakin koossa 98 on vastaava mutta limenvihreänä :)

    Ja tuo neulemekko olikin melko kiva...noitakin meillä on jo 3 eri väreissä :D

    VastaaPoista
  3. Ihana tuo neulemekko! Ja tuo mäyrismekko on myös aika suloinen, meillä oli samaa kuosia body esikoisella kokoa 56 ja tykkäsin tuosta kuosista jo silloin. :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos :) Mä olin aika pitkään sen mekon suhteen kahdenvaiheilla, kun en oikein tiennyt että tykkäänkö vaiko enkö tykkää siitä. Päätin lopulta tykätä :D

    VastaaPoista
  5. Mielettömän upeita löytöjä TAAS! :)
    Sähän saat vaatteet melkein ilmaiseksi kun vielä myyt ne eteenpäin.

    VastaaPoista
  6. Kiitos :)

    Kyllä mä tosiaan melko pienellä budjetilla näitä vaatteita pyörittelen. Ihan tarkkaa kirjanpitoa en jaksa alkaa pitämään, mutta blogin laskuri on melko hyvin suuntaa-antava :)

    Laskurissa ei ole otettu huomioon paikkavuokramaksuja, joita kirppiksellä myynnistä seuraa (marraksuusta lähtien yli 200€. Mutta itse vaatteita pyörittelen suunnilleen sanoilla hinnoilla sekä meille, että meiltä pois, joten niiden suhteen ollaan melkolailla +-0 tilanteessa.

    VastaaPoista