maanantai 18. heinäkuuta 2011

Tilausshoppailua

Olen aina kieltäytynyt kohteliaimmin ostamasta muille mitään, vaikka näitä toiveita on ajoittain esitetty. Tämä johtuu ihan puhtaasti siitä, että niin kivaa kun se vaatteiden ostaminen olisi myös muiden lapsille, ei kirppikselle voi lähteä tarkka ostoslista mukana (tyyliin: punainen paita koossa 110 cm, jossa on kukkia ja helmiä), sillä todennäköisesti sieltä kirppikseltä tulee tuolloin tyhjin käsin ulos. Ja jos annetaan hyvin vapaat kädet, voikin käydä niin, ettei vaatemaku kohtaa ja tulee hutiostos.

Mutta tällä kertaa tosiaan lupauduin pitämään silmäni auki, koska kyse oli lehdistä, eikä siis vaatteista, joiden ostaminen muille on tuhannesti hankalampaa. Kaveri siis pyysi lapsilleen Prinsessa-lehtiä, jos niitä tulee edukkaasti vastaan. Ja tulihan niitä. 13 lehteä hintaan 4€. Itse myyn kaikki lehdet hintaan 0,50€ jota pidän varsin kohtuullisena hintana. Olen tosin kyllä itse maksanut lehdestä joskus euron tai jopa ylikin, mutta sanotaanko niin, että tuolloin olen saattanut kahdesti pohtia että ostanko vaiko en ja kuinka monta. Jos olen maksanut lehdistä 0,50€ tai alle, en mieti ostanko vaiko enkö, tai montako ostan vaan ostan juuri sen määrän mitä haluan, niitä sen kummemmin laskematta. 

Lehdet olivat yhdessä paketissa, joten niitä ei päässyt selaamaan läpi. Kotona avasin paketin ja totesin, että siellä oli kolme tuplakappaletta. Ajattelin jättää ne omille lapsilleni ja 10 muuta vien kaverin lapsille.

 Prinsessalehdet 13 kpl 4€

Tämä kerta oli muutoinkin melko poikkeuksellinen. En ostanut lapsille mitään. Nuo 3 lehteä oli "vahinko", sillä en ostanut niitä omilleni tarkoituksella. Tällä kerralla oma vaatekappini sai taas vähän täydennystä ja sitä se kaipasikin. Tai siis kaipaa edelleenkin, sillä olin etsimässä housuja ja huppareita...mutta löysin tunikan, caprit ja neuletakin :D

 KappAhl tunika 2,90€

 H&M caprit 2€

Lindex neuletakki 2,90€

3 kommenttia:

  1. Kiva tunika ja muutkin vaatteet näyttää kivoilta :)

    Taevahan Tosi

    VastaaPoista
  2. Totta, tilausshoppailu on aina vähän vaikeaa.

    Mutta mulla on kaveri jolla on saman ikäinen poika, mutta täysin eri maku kun mulla. Niin kaikki mikä minusta on ihan nou-nou, niin on heillä suosittua. Eli sillai tiedän heidän maun, ja hekin meidän, niin ostetaan lapsillemme ristiin juttuja :-)

    Kirjat on kans sellainen helppo juttu, kun ne on hyvin selkeät.

    Ja jos tulee vastaan jotain ihan mahtavaa josta olen epävarma, niin saatan myös soittamalla kaverille varmistaa että onko ok. Oi ihanaa tämä kännykkä aikakausi! :-)

    VastaaPoista
  3. TT: Kiitos :)

    Zanne: No tuo onkin kätevää...jos sä et tykkää, niin kaveri tykkää varmasti :D

    VastaaPoista