perjantai 26. elokuuta 2011

Cupcake & Ticket to heaven...I love it!

Mä niin yritin vastustaa, mutten onnistunut. PikkuSiiliin oli joku tuonut sikasöpön Cupcaken haalarin myyntiin ja vaikka ensin ajattelin, ettei mun ole sitä pakko saada, niin oli sitten kuitenkin. Ja kun mä asiaa hetken pohdin ja pähkäilin, niin tulin siihen lopputulokseen, että ostos oli melkolailla kannattava, vaikka hinta alkuun vähän hirvittikin.

Olin tilaamassa Ticketiltä toppapuvut sekä kuopukselle, että keskimmäiselle...ja nyt ei sitten pienempi enää olisikaan pukua vailla. Ticketin puvut maksoivat alessa 109€, joten vaikkakin tuo Cupcake oli melko arvokas, säästin silti useamman kympin. Ja kun esitin asian tähän tapaan myös "hallitukselle", oli hän kanssani samaa mieltä :D

 Cupcake toppapuku 92 cm 60€
(ostin haalarinkuopukselle ensi talveksi, 
mutta sovitettin sitä myös keskimmäiselle ja se passaa myös hälle) 


Ja netissäkin on taas tullut surffattua. Sieltä löytyi meille muutama Ticketti. Kuvan takki ei tosin ole se jonka ostin, koska se on juuri nyt koneessa. Mutta se on siis tismalleen samanlainen kuin tämä meillä jo oleva, mutta kokoa isompana. Nyt saan vihdoinkin molemmille pikkutytöille söpöt kukkatakit <3

Tämäkään ei ehkä ollut ostos sieltä edullisimmasta päästä, mutta tämä kuuluikin kategoriaan "pakko saada" jolloin se hinta ei ole ostopäätöstä tehdessä kovin tärkeä. Ja koska näitä on saatava lisääkin, tilasin Ticketiltä pienille vastaavanlaiset takit kokoa isompina ensi vuotta silmälläpitäen.

 Ticket to heaven takki 86 cm 26€ posteineen


Ja netistä löytyi myös tämä puku. Se ei ollut myyjän mukaan enää uudenveroisessa kunnossa vaan jo elämää nähnyt, mutta ei ne virheet kovin pahoiltakaan kuvissa näyttänyt. Ja koska hinta oli melko matala, päätin katsoa miten ämmän käy. 
Kun puku saapui, oli se pienoinen pettymys. Puku oli likaisempi, kuin mitä kuvat olivat antaneet ymmärtää. Sinänsä sillä ei ollut väliä, koska olin ostanut puvun "mummolapuvuksi", jolloin pääasiana oli se, että puku olisi lämmin ja pitäisi vettä...mutta kyllä se silti vähän harmitti.

Onneksi meillä on tahranpoistoaineita joka lähtöön. Ensin kokeilin sappisaippuaa, jolla sain tahrat vaalenemaan. Seuraavaksi otin puvun Vanish-käsittelyyn ja se vei lähes kaikki puvun tahrat! On siinä vielä muutamassa kohtaa tummentumaa, mutta kyllä tällä puvulla nyt kelpaa istuskella mummolan hangilla :)

Ticket to heaven toppapuku 92 cm 26,80€


Loput tuotteet löytyi PikkuSiilistä ja Kirppis MiniManista.




Uudet sormikkaat 1,50€



Tapas kengät koko 31, 5€



Super Fit kengät koko 30, 5€



360 kengät koko 24, 4€



Lindex tunika 98 cm 1,50€
(meillä on tämä muistaakseni kokoa suurempana)



H&M huppari 98-104 cm 2,50€



Lindex paita 104 cm 1€



Lindex tunika 104 cm 2€
(meillä on tämä kokoa pienempänä)

Lindex tunika 92 cm 1,90€


Huppari 2,60€




Paita 1,90€
(ei oikeasti kulahtanut, salama vääristää)



Pentik peltirasia 1€




6 kommenttia:

  1. Ihania ulkopukuja ja muita juttuja.

    VastaaPoista
  2. Kysyn nyt uudemman kerran kun en muista että olenko jo kysynnyt :D Myytkö huuto.netissä mitään teille pieneksi jääneitä? :P

    VastaaPoista
  3. Myyn Huutiksessa hyvin harvoin meidän vanhoja vaatteita. Koen sen niin vaivalloiseksi. Muutaman puvun, parit kengät ja jokusen lelun, sekä esikoisen vaatepaketin olen myynyt, mutta muutoin myyn kyllä yleensä kirppiksellä :)

    VastaaPoista
  4. No hui, olipas siinä puvulla hintaa, vaikka se söpö onkin :)

    VastaaPoista
  5. Ei kieltämättä ollut ihan ilmainen, mutta puvun ovh:n huomioon ottaen (129€) ja sen, mitä tuo puku huutiksessa maksaa (kaikki löytämäni ovat kalliimpia) niin oli tuo ihan kannattava ostos :)

    VastaaPoista