lauantai 31. joulukuuta 2011

Uudenvuodenlupaus ja arvonta blogin 2-vuotistaipaleen kunniaksi

Aloitetaan siitä uudenvuodenlupauksesta, sillä se on paljon tylsempi aihe. Olen nimittäin luvannut itselleni karistaa loputkin ylimääräiset kilot kropastani ja aikataulunkin olen päättänyt. 1.6.2012 meinaan olla rantakunnossa.

Periaatteessa tämä kuuluu nyt siihen "kaikkea kivaa pientä puuhaa"-osioon...vaikken totta puhuakseni näe seuraavassa puolessa vuodessa niin mitään kivaa. Mutta ehkäpä sitä sitten kesällä osaa olla iloinen puurtamisen johdosta?

Olen pudottanut painoa noin 12 kiloa...joskin tässä nyt ehkä saattoi ihan vaan pikkiriikkisen käydä niin, että joulukuussa kiloja tuli ikäänkuin niinkuin vähän takaisin *viheltelee kierrellen ja kaarrellen*. Mutta nou hätä, sillä se on ihan ok. Olin sopinut itseni kanssa, että jos kiloja tulee alle kaksi, niin se on tosiaan ok. Suurin osa kun kuitenkin on turvotusta, joka katoaa kahdessa viikossa, kun taas nappaan itseäni niskasta kiinni.

Rantakuntoon päästäkseni kiloja on pudotettava vajaa 13 kilon verran. Se on siis erittäin realistinen tavoite, eikä sen saavuttamisen tulisi olla mikään ongelma. Ainakaan noin niinkuin periaatteen tasolla. Käytännöstä en sitten niin tiedä, mutta se on sitten sen ajan murhe :D 

Ja sitten niihin iloisempiin asioihin, eli arvontaan!

Blogini täyttää 11.1.2012 komeat 2 vuotta ja sitä pitää tietenkin juhlistaa järjestämällä arvonta, kuten viime vuonnakin.

Ja koska viimevuotinen ideani oli mielestäni kiva, käytän sitä tänäkin vuonna. Eli palkintona on kirppislöytö lapsellesi, hänen ikänsä, sukupuolensa ja vaatekokonsa huomioiden. Palkinnon toimitan postitse heti, kun olen sopivat löydön tehnyt :)

Blogiani lukee keskimäärin 160 lukijaa päivässä, joka on mielestäni aivan mieletön määrä. En olisi milloinkaan uskaltanut toivoa edes hiljaa mielessäni, että blogiani ihan oikeasti käy kurkkimassa niin moni. Olen siis ihan äärimmäisen otettu. Kiitos kuuluu teille :)

Bloggerin tilastosta näen siis kävijämäärät, sekä mitä kautta blogiini on tultu. Aina välillä sieltä löytyy uusia blogeja, joiden blogilistalla blogini on ja uteliaana ihmisenä käyn tietenkin heti sitä blogia kurkkimassa. Monta blogia olen tätä kautta löytänyt ja lisännyt selaimeni suosikkeihin, joten kiitos siitäkin :)

Arvonnan säännöt poikkeavat nyt vähän viime kerrasta yksinkertaisesti siitä syystä, että olen niin utelias :D

Haluan siis ns. nähdä, ketkä blogiani lukevat. Tästä syystä arvonnassa on pieni porkkana mukana. Mikäli jo olet lukijana, tai liität itsesi lukijaksi, saat kaksi arpaa ja näin suurennat mahdollisuuksiasi olla se onnekas, jota arpaonni suosii :)

Yhden arvan saat kommentista tähän postaukseen.
Kaksi arpaa saat, jos olet kommentoinnin lisäksi jo blogini lukija, tai liityt lukijaksi.

Ilmoita kommentissasi monellako arvalla olet mukana. Jos osallistut arvontaan anonyyminä, muista laittaa selkeä nimimerkki, jota kenelläkään muulla ei ole vielä käytössä. 
Liitä kommenttiin myös lapsesi (lapsiesi) ikä, koko ja sukupuoli. Aikaa osallistumiselle on noin 1,5 viikkoa, eli arvonta päättyy 11.1.2012 klo 11. Suoritan arvonnan vielä saman päivän aikana ja ilmoitan voittajan blogissa.

Ensi vuoteen! *vilkuttaa* :D

53 kommenttia:

  1. Koetetnpas taas onnea.
    Kahdella arvalla tulen mukaan, lukijana ollut jo jonkin aikaa.
    Palkinto saisi tulla mieluusti tytölle 8v ja kokona n. 140.

    VastaaPoista
  2. Minä mukana yhdellä arvalla
    Tyttö 09 ja 104 on vaatekoko, johon siirrytään parhaillaan.
    Jos arpaonni mua sattuis suosimaan, niin meille kävis kyllä kirppariponikin voitoksi ;)

    VastaaPoista
  3. Eli 2:lla arvalla olen mukana. Olen oolut "mukana" jo edellisestä blogistasi lähtien ja tieni olen tänne alunperin löytänyt kaksplussan keskustelupalstan kautta =)
    Minulla on tyttö 5v. 122-128cm ja poika 3v. 104-110cm.

    VastaaPoista
  4. Jes! Olen ihkun blogisi lukija. Ja rakastan arvontoja, vaikka en koskaan mitään voita. :( Juniorini on 3v poika ja ollaan siirtymässä kokoon 98cm. Ihanaa alkavaa vuotta Sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  5. Lukijanasi ehdottomasti mukana kahdella arvalla! :) Tykkään blogistasi, kirppislöytöjä on aina kiva kattella ...ja iteki tehä! Täältä löytyy 2v poikanen, tällä hetkellä käytössä koko 92cm ...kirppislöydöissä on siis katseet jo suunnattu kokoon 98cm ;) Hyvää alkavaa vuotta!

    VastaaPoista
  6. Jees, ihana arvonta! Lukijaksi liitytty! Ja kommentti jätetty!

    Tämä on muuten yksi lemppariblogejani. Rakastan kirppiksiä ja on kiva katsoa mitä muut ovat löytäneet.

    Eli kahdella arvalla osallistun :) Ja ne lasten tiedot...
    Poika, täyttää kuusi kuukauden sisällä. Koko 122 cm.
    Tyttö, 4 vuotta, koko 116 cm.

    Riemukasta tulevaa vuotta. Hyviö löytöjä ja tuunailuja1

    VastaaPoista
  7. Kahdella mukana.

    1v 2kk ja kuukauden päästä la. 86cm poika ja masussa tyttö.

    VastaaPoista
  8. Ihana arvonta :) Lukemassa olen käynyt jo pitkän aikaa, ainakin vuoden. Ihmettelinkin, miksen vielä ollut liittynyt lukijaksesi, se on varmasti vahingossa jäänyt. Nyt korjasin tilanteen!

    Mutta tosiaan, nyt kahdella arvalla mukana :)

    Poika 2v4kk ja kokona menee nyt 98cm

    VastaaPoista
  9. Kahdella arvalla mukana. Luin jo edellistä blogiasi myös :).

    Minulla tytöt toinen kohta 3 vuotta (koko 98) ja toinen 8kk (koko 80).

    VastaaPoista
  10. Kahdella arvalla mukana,blogiisi eksyimme syksyllä 2011. Tyttö 6v ja kokona 128cm ja poika 4v 116cm, la 03/12 ja masussa tyttö. Onnellista vuotta 2012 ja täällä jatkellaan kateellista tuijottelua kirpparilöydöistäsi,jospas tännekin päin joskus lisääntyisi kirpputorit :)

    VastaaPoista
  11. Mukana yhdellä arvalla, kun ei minulla ole blogia millä liittysin :( mutta jos osuakseen on niin osuu varmasti silläkin :)

    Millähän mä saisin ripauksen tuosta sun itsekuristas kans, voisit vaikka hukata sitäkin vähän tänne päin *viheltelee* Meinannu vähän taas riistäytyä nuo terveet elämän tavat käsistä *nolona*

    Taevahan Tosi

    VastaaPoista
  12. Jee! Kiva arvonta! Mä olen mukana kahdella arvalla. Mulla on tyttö 1v 5kk. Jos arpaonni suosii, niin toivoisin 92cm vaatetta. (Vaatehulluna olen hankkinut 86 vaatteita jo ihan liikaa...)

    Kiitos tästä sun kivasta blogista. Tämä on yksi mun lempiblogeista. Tsemppiä "loppurutistukseen" ja mukavaa vuotta 2012!

    VastaaPoista
  13. Kahdella arvalla mukana!
    Ja blogia olen lukenut jo edellisestä blogistasi asti, mistä lie tieni silloin tänne löysin ja pakko oli jäädä itseään kiduttamaan ja katsomaan kateellisena mahtavia kirppislöytöjäsi!:)

    Kotona tyttö 2,5v, vaatteissa käyttää 86/92 mutta alkaa jo enemmän kallistua tuonne 92 ja siitä yli.:)

    VastaaPoista
  14. Yhdellä arvalla.
    Samoilla kirppiksillä käydään, niin on mukava käydä katsomassa mitä muut sieltä löytävät.

    Tyttö 4kk. Seuraava koko olisi 74cm.

    VastaaPoista
  15. Kahdella arvalla mukana! Hyvää uutta vuotta Chef! :)
    Poika 3 v. 110 cm vaatteet

    VastaaPoista
  16. Ihan sama uudenvuodenlupaus sinulla kuin minullakin :) Jee, hyvä me! Tsemppiä sinnekin! :) Mulla myös joulunpyhinä tuli lisäkiloja herkuttelujen seurauksena, mutta nyt sitten kunnon ryhtiliike!

    Arvonnassa olen mukana kahdella arvalla. Lapset on 6v poika, vaatekoko 122 ja tyttö 10,5v ja vaatekoko alkaa olla 152 (osa 146 vielä menee). Jos onni osuu kohdalle, niin kummalle tahansa olisi vaate mieluinen ylläri eli voisit valita itse sen mukaan kummalle löytäisit jotain mukavaa.

    Ihana arvonta! :)

    VastaaPoista
  17. olen jonkun aikaa ollut jo lukiasi ja tykkään lukea juuri noista kirppis ja alelöydöistä! =D
    kahdella arvalla olisin mukana
    ja poika on 3v(104cm) ja tyttö 5kk (74cm ylöspäin)

    VastaaPoista
  18. Yhdellä arvalla mukana, omaa blogia kun ei ole. Kaksplussan kautta olen tänne blogisi tieni löytänyt :)
    Mikäli onni suosii, niin eniten tarvetta olisi 8v. tytön (140-146m) vaatteille.

    Katsu

    VastaaPoista
  19. Hah, nyt vasta löysin tämän. :)

    Arvonnassa yhdellä arvalla. Poikia on kolme; 4v, 2v ja 9kk. Mieluusti kuitenkin kokoa 116.

    Rva Luna

    VastaaPoista
  20. Lukija olen, kahdella arvalla siis mukana!

    Tytölle 13v (n. 160cm) :)

    miljuska_@hotmail.com

    VastaaPoista
  21. Yksi arpa täältä!

    Poika 1v 3kk (n. 90cm, potra poika :D)

    nimim. MilBu

    milana.h@hotmail.com

    VastaaPoista
  22. Kaksi arpaa! Eksyin aikanaan toisen kirppariblogin kautta, ja hyvin oon viihtynyt :) Meillä kolme muksua, joten jollekin heistä osuvaa jos voitto meille tulee. Poika 1v (92cm kokoinen) ja tytöt 2v (98cm) sekä 5v (122cm) :)

    VastaaPoista
  23. Ehdottomasti mukana tässä arvonnassa yhdellä arvalla.
    Lapseni on 2 v koko 92 cm ja tyttö :).

    Olisi kiva saada sitten painonpudotusprojektin päätteeksi ennen ja jälkeen kuvat sinusta :).

    Terveisin NameNo123

    VastaaPoista
  24. Yhdellä arvalla osallistun!

    Jos tuuri käy, minulle saa laittaa tytön vaatteen, kokoa 104cm tai 110cm =)

    VastaaPoista
  25. Etsin joskus kirppisblogeja ja löysin tän. Toisinaan käyn samoilla kirppareilla kuin sinä, pari kertaa olet vieraillut täällä meidän kaupungin kirppareilla postauksista päätellen. :)
    Yhdellä mukana, poika 11 140-146 cm ja tyttö 15 160 cm / xs. -Eve-

    VastaaPoista
  26. Yhdellä arvalla mukana. Tyttö 3v ja koko 104 (110 kelpaa myös).
    Terkuin Piisu

    VastaaPoista
  27. Mukaan mukaan! :)) Onnea vuodelle 2012.
    Meillä tyttö (helmikuus) 3v, 122cm.

    VastaaPoista
  28. mukaan räps kahdella arvalla.
    olen lukenut blogiasi aika kauan eli jo vanhan blogin aikana. en vain o näköjään muistanut kirjautua lukijaksi.
    hauskinta on seurata mitä löydät niiltä kirppareilta joilla itsekkin pääsääntöisesti kirppuilen. vain hieman harvermmin kun välimatkaa enemmän.

    ja siis kolme poikaa meillä 8v:lle kävis 134/140cm, 4v:lle 116-122cm ja tuo 2v käyttää juurikin 104-110 cm vaatetta.

    VastaaPoista
  29. Mukana yhdellä arvalla.

    Olen kans aika kauan lukenut blogiasi. On kiva lukea minkälaisia kirppislöytöjä olet tehnyt=)

    Meillä on kolme tyttöä 4v 116-122cm, 2v 98cm ja 3kk 68cm tai 74cm

    VastaaPoista
  30. Moi, olen yhdellä arvalla mukana.

    Mulla on 4,5 ja 3-vuotiaat lapset ja kirjoittelin samana aikaan kolmisen vuotta sitten KaksPlussan Tammikuun Toivot-palstalle. Blogistasi tulee mieleen tuo ihana odotusaika :-)) Olen kirppisfriikki ja käyn Pirkanmaan kirppareilla viikoittain. On siis kiva nähdä mitä sinä aina löydät Turun seudulta.
    Eli lapset on poika 116 cm ja tyttö 104 cm
    -Jonsku

    VastaaPoista
  31. Kahdella arvalla mukaan:)
    Olen seurannut blogiasi melkein alusta pitäen, löysin sen kaksplussa keskustelun kautta:) Kiva seurailla kirppislöytöjäsi,käydään meinaan samalla kirppiksellä :)
    Tytöt 2003(140) ja 2008 (98).

    VastaaPoista
  32. Sinulla on mukava blogi jota käyn lueskelemassa aina kun kerkeän! :) Mukana yhdellä arvalla.
    Lapseni on tyttö, ikää 7kk koko 80cm
    Nimim. Shiva
    suddenconnection(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  33. Kahdella arvalla mukaan...Jos onni suosii, niin lapset: poika 10v 146 cm, tyttö 8v 128cm ja tyttö 1.5v 86cm.
    Huippuhyvä tää sun blogi ja kateeks käyn nämä sun kirpparilöydöt! Kovasti koetan itsekin tehdä löytöjä kirppareilla, ja aina välillä onnistun minäkin. Hyvää Vuotta 2012!

    VastaaPoista
  34. hyppään minäkin mukaan yhdellä arvalla :) omaa blogia ei siis ole. tätä olen alkanut seurata kaksplussan sivujen kautta. itsekin kirppiksillä kiertelen kausittain, joskus teen löytöjä ja joskus en :)

    meillä 1,5v tyttö (86cm), pojat 4v (116cm) ja 8v (146cm->).

    nimim. moso76

    VastaaPoista
  35. Yhdellä arvalla mukaan!
    Nimimerkki Riinu

    Lapsi 3,5 tyttö koko 110 tai poika 3kk koko 68.

    Tämä on kiva blogi, melkein viikoittain käyn kurkkaamassa mitä olet löytänyt. Samoja kirppiksiä ja kauppoja kiertelen, joten on hauska vertailla "löytöjä". Sä löydät kyllä halvemmalla aina :)

    VastaaPoista
  36. Nopsaan se vuosi tosiaan meni, muistan vielä elävästi tuon sun ekan arvonnan, se idea oli niin hauska! :) Mukana kahdella arvalla, koska olen jo lukija.. ;) Ja onnea 2-vuotiaalle! :)

    Niin juu ja tyttö, koko vois olla 86 tai 92 cm.

    VastaaPoista
  37. Kahdella arvalla mukaan :)

    Tytöt 5v ja 3v9kk, koko väliltä 98-116cm.

    Alusta alkaen seurannut blogiasi. Innolla odotan uusia löytöjäsi. Onnekasta Uutta Vuotta 2012! ;)

    VastaaPoista
  38. yhdellä mukana. Tyttö 9kk ja koko 80 tulossa käyttöön kohtapuoliin.
    Nimimerkki late45

    VastaaPoista
  39. Yhdellä arvalla mukana. Tyttö 2v ja koko 80 tai 86 :)

    VastaaPoista
  40. Osallistun kahdella arvalla, liityin siis lukijoihin =)

    Mulla tytöt suurinpiirtein samoja ikiä kuin omasikin, vaatekoot siis myös =)

    VastaaPoista
  41. Yhdellä arvalla mukaan :)

    Tyttö 1,7v :) Vaatekoko 86cm

    -Latelammas-

    VastaaPoista
  42. Kaksi arpaa :)

    1v 10kk poika (koko 92/98)+ perheenlisäystä tulossa kesällä, joten jotain unisex vauvanvaatetta voi myös ajatella :)

    P.S. Löysin tämän blogin vähän sen jälkeen kun muutettiin Turkuun, ja kyselin kaksplussalla Turun parhaista kirppareista :D eli kohta n. 1,5 vuotta jo seurannut tätä, vaikkei Turussa enää asutakaan (haikailen kirppareita silti! :/ <3 tuli tehtyä niin mielettömän hyviä löytöjä ja itsekin myytyä voittoisasti :) ) Tsemppiä painonpudotusprojektiin! :)

    VastaaPoista
  43. Hep kahdella arvalla! Tyttö 5-vuotta, vaatekoko 116-122 cm.

    VastaaPoista
  44. Yhdellä arvalla mukana. :) Tosi kiva blogi, seurailen usein.

    Poika 1v10kk ja vaatekoko 92cm.

    Janelle

    VastaaPoista
  45. Kiva blogi :) osallistun yhdellä arvalla.Työt 2 ja 4v. eli 92/98cm ja 116cm

    VastaaPoista
  46. Seuraan säännöllisesti mitä olet löytänyt, kirppistelijä olen itsekkin! :-D

    Yhdellä arvalla mukana ja tytöt 7v. ja 5v. eli 140cm ja 122cm sekä pojat 3v. 110cm ja 6kk 74cm.

    Nimimerkki Fane11

    VastaaPoista
  47. Kaksi arpaa! Minäkin tykkään kirppistellä, ja selaan näitä sun löytöjäs usein. Meillä esikko hujahti pituutta, joten ehkä hänelle. 146/152 senttinen, ja 10v, kohta 11. Ei tykkää teinivaatteista.
    Ihana tälläinen arvonta.

    VastaaPoista
  48. Kahdella arvalla mukana :)
    Oon ollut sun lukija jo kauan.
    Mahdollinen arpajaisvoitto vois olla tytölle 140-146cm.

    Jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
  49. Kahdella arvalla mukana :) Pika olisi 4v, 110cm vaatteita käyttää, ja tyttö kohta 2v 92cm vaatteita käyttää, eli jos voitto osuu kohdalle niin kummalle vaan käy :)

    VastaaPoista
  50. Yhdellä arvalla mukana =)

    Kaksplussan kautta käyn ihailemassa sinun kirppislöytöjäsi. Itsekin silloin tällöin kirppareita kiertelen.
    Pojallani 8v on jo vahva oma maku vaatteiden suhteen, joten yllättyisin iloisesti ihanuudesta tytölle 1v4kk, koossa 86cm.

    Tsemppiä rantakuntoon-projektillesi! =)
    t: Pähkinä

    VastaaPoista
  51. mukana yhdellä arvalla :)

    pojat kohta 4v(98cm) ja reilu 5-vuotias(n.120cm) ja tyttö 1,5v(86/92cm)

    -kotimummy-hotmail-com-

    VastaaPoista
  52. Yhdellä arvalla mukana. Tyttö 5v 122cm.
    creepingdeath@suomi24.fi

    VastaaPoista
  53. Iso kiitos kaikille arvontaan osallistuneille :)

    Arvonta on nyt päättynyt ja kunhan lapset herää päikkäreiltä, suoritetaan arvonta. Eli muutaman tunnin saatte vielä jännätä :)

    VastaaPoista