lauantai 28. tammikuuta 2012

Tekisi mieli tehdä käsillä jotakin

Tuntuu, että jotain pitäisi tehdä, mutta kun en tiedä että mitä. Mulla on edelleen yksi jos toinenkin projekti kesken, mutta en tahdo saada niistä nyt kiinni. Maalaaminen ei juuri nyt innosta, kun tekee ehkä ennemmin mieli ommella. Mutta kun kaavat puuttuu. Laitoin Ottobrelle irtonumerotilauksen menemään, mutta siinä meneekin ilmeisesti peräti kolme viikkoa, että lähdet saapuu. Aika pitkä aika. 

Hankittuna on takkikankaat TOSIMUMMON tyyliseen takkiin, mutta kun ne kaavat puuttuu. Kankaita on myös muutamaan liivimekkoon, mutta multa puuttuu kaavat siihenkin. Keskeneräisenä on edelleen villakangastakit, sillä en yksinkertaisesti ole päässyt lopputulokseen takin kiinnityksen suhteen, mutta ehkä mä vielä jotakin keksin :D

Eli ehkäpä lähitulevaisuudessa saatte lukea siitä tuunaamisesta ja muustakin mukavasta :)

Olin jo ihan unohtanut, mutta muutama päivä sitten kävin pikapikaa muutaman kirppiksen läpi, kun olin Maskussa muutoinkin liikenteessä. Eipä sieltä kovin montaa löytöä löytynyt, mutta parempi sekin, kun ei mitään.

 H&M legginssit 92 cm 0,70€
En ole tällaisia ennen nähnyt, mutta ihastuin kovasti. Ihanan rennot ja kesällä varmasti ihanat jalassa :)

 Tutta collegetakki koko 92 cm 1,50€

 Lindex leggarit 104 cm 0,70€

Terranova tunika 3€

2 kommenttia:

  1. Joskus kun tekemistä on liikaa niin ei tiedä mistä alottaa...samaa mulla on välillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taitaa olla tuo ongelma joka ikinen päivä :D

      Poista