sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Huhuilua hiljaiselon jälkeen

Kävipä sitten niin, että blogin päivittäminen ikäänkuin vähän jäi. 

Kun tuli kesä, tuli myös kiireet. Ollaan laitettu pihaa, kuokittu kukkapenkkejä ja rakennettu lapsille kasvimaa, jonne on kylvetty potut, porkkanat yms. härpäkkeet. Ollaan myös aloitettu "kesän retket" joista ensimmäinen suunnattiin Kupittaalle jossa leikittiin, kiipeiltiin patsailla, ruokittiin lintuja ja annettiin ruokaa vähän oravallekin.



Ollaan myös grillattu tikunnokassa nakkeja ja nautittu (ulkotakka-) tulen loimusta.



Jotakin pientä olen ehtinyt puuhastelemaan myös kotona. Ompelin pikkutyttöjen huoneeseen kolme uutta tyynyä. Ihan ei mennyt tämä(kään) ompelupuuha niinkuin Strömssössä, mutta kolmas kerta toden sanoi ja valmista kuitenkin lopulta tuli :)


Käytiin myös juhlimassa uutta ylioppilasta. Vaatteet tietenkin pyrin hankkimaan käytettynä ja melkoisen hyvin siinä onnistuinkin. Esikoisella oli jo kaikki tarvittava (kiitos tammikuisen alelöydön: pinkki mekko), mutta me muut olimme vaatetusta vailla.


Name It mekko 92 cm 5€ (kuopukselle)
Kengät löytyi omasta takaa, olivat keskimmäisen vanhat, nekin aikoinaan kirppislöydöt.


Julia mekko 110 cm 3€ (keskimmäiselle)
 Kyllä tästäkin mekosta aivan siisti tuli, kun sille näytti vähän silitysrautaa :)



 Kengät koko 26, 2,50€ (keskimmäiselle)



 Vero Moda mekko 6€
Mekon kanssa laitoin mustan boleron, jonka hankin muutama viikko sitten muuhun tarkoitukseen.



Huivi 2€, ballerinat 3€, korvikset 1,50€

Huivista tein hiuksiin koristeen.. Päädyin lopulta valitsemaan kaapista mustat korkkarit, joten balleriinat eivät lopulta tulleetkaan juhlakäyttöön. Niille on kyllä varmasti jatkossa vielä muuta käyttöä. Korvikset eivät lopulta sopineetkaan kokonaisuuteen (ne olivat ns. liikaa) mutta eiköhän niillekin käyttöä vielä joskus tule :)



Puku 15€, kravatti 3€

Koska mieheni käy salilla, hän ns. kasvaa koko ajan...ja tästä syystä ostamamme puvut ovat jääneet hänelle 1-2 käyttökerran jälkeen pieneksi. Niinpä ehdotin, josko koittaisimme onneamme etsien hänelle pukua kirppikseltä, jolloin saisimme sen pienemmällä rahalla, eikä sitten harmita kuten silloin, kun ns. täysihintaisesta puvusta pitää luopua 1-2 käyttökerran jälkeen.

Mieheni alkuun vähän epäröi, koska hänen vartalonmallilleen on hieman hankala löytää pukua edes kaupasta...joten miten sellainen sitten löytyisi kirppikseltä. Mutta niin vain löytyi. Ja vieläpä useampi.

Lisäksi metsästin parin päivän ajan kravattia, jossa olisi samaa sinistä sävyä, kuin mitä mekkoni oli. Ja sellaisenkin sitten löysin. Melkoisen vähän sitä sinistä siinä oli, joten saattaapi olla ettei kukaan edes huomannut asujemme pientä yhteneväisyyttä. Mutta mulle riittää se, että minä tiesin sen olemassaolon :D


Puku 15€ 
(ja edellisen kuvan kravatti)


Puvuntakki 5€


Kirppistellyt olen "bloggailutauon" aikana kerran jos toisenkin, joten lisää postauksia on nyt tulossa, kun löytyi kateissa ollut piuha ja sain koneenkin taas toimintakuntoon, jotta pääsen kuvia siirtelemään jne.

Joten uskallan luvata postauksia jatkossa taas kuten ennenkin :)

Chef

P.S Penninvenytyskuukausi meni persiilleen, eikä näy motivaatiota diettaamiseenkaan. Salikortti on ostettu ja salilla jo piipahdinkin, mutta olen taas flunssassa. Jo neljäs kerta ihan putkeen...alkaa hiljalleen usko loppumaan. Mutta eiköhän tämä tästä vielä iloksi muutu :)

Inkkariasustakin lupasin teille kuvaa, muttei kuvattavaa lopulta ollut, koska tyttö ei antanut muokata mekkoa. Joten se siitä sitten :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti