maanantai 10. joulukuuta 2012

Pientä puuhaa pukinkonttiin

Viime päivät ovat olleet superkiireisiä, mutta muutaman pikaisen kirppisreissun olen ehtinyt tekemään. 

Pukinkontti on saanut taas täytettä muutaman pelin johdosta, eli pukilla alkaa olemaan jo melko painava säkki kannettavana, kun hän saapuu meille. Pikkujouluihinkin löytyi vihdoinkin SE vaate ja juhlia vietettiin kera hyvän ruoan, juoman ja seuran. 

Lisäksi teimme perheen kesken pienen irtioton arjesta ja lähdimme vuorokaudeksi merelle. Tämäkin reissu painottui hyvin vahvasti ruokaan, sillä mikäs sen ihanampaa, kuin istahtaa valmiiseen pöytään. Lapset tosin arvostivat enemmän pallomerta ja Rokkikokkia, mutta kyllä heillekin ruoka maistui. Varsinkin jälkiruoka :D

Tähän postaukseen liitän nyt muutaman viimekerran kirppistelyt, joskaan tässä ei suinkaan ole vielä kaikki. Aivan uusimman kirppisreissun löytöjä en ole vielä ehtinyt kuvaamaan. Mutta tässä nyt ne, mitkä olen kuvaamaan ehtinyt ja loput koitan laittaa esille mahdollisimman pian.

Riemuli tunika 98/104 cm 5€
Keskimmäisellä on tämä sama tunika jo ennestään.
 
 H&M shortsit 86 cm 2€
Kuopus on niin hoikka, että uskon näiden menevän vielä ensi kesänä.Toivottavasti ainakin, sillä keskimmäisellä on samanlaiset ensi kesäksi.

 Lindex tunika 98 cm 1€

 Huppa takki 92 cm 3

 Zalekua bolero100 cm 1€
Jouluksi ihan täydellinen :)

 H&M mekko 104 cm 3€

 H&M karvahattu 1€
Kuopuksella on prikulleen samanvärinen toppapuku talveksi, joten oli kiva löytö!

 Viking coretex koko 28, 4€

 Sormikkaat yht. 0,20€

 Hello Kitty tunika 146/152 cm

 Hello Kitty huppari 32, 2€

 Seppälä t-paita 152/158 cm 1€

 Toppi 146/152 cm 2,50€

 H&M Hello Kitty tunika 134/140 cm 2€

 Mad mouse-peli 3€
Pukinkonttiin

 Ponisälää 1€
Joulukalenteriin

 Pehmolelukoira 1€
Pukinkonttiin

 LPS-pehmo 2€
Pukinkonttiin
 
 Muumi muistipeli 2€
Pukinkonttiin

Muumi lotto 2€
Pukinkonttiin
 
Palapeli 1€
Pukinkonttiin

 H&M tunika 3€
Tämän valitsin lopulta pikkujouluihin ja oli oikein hyvä valinta :)

 Gina Tricot neuletunika 2€

 JC kesäpaita 0,50€
 
 H&M neuletakki 1,50€

 Toppi/mekko 1€

 H&M neuleliivi 0,30€

 Mekko 1 €

 Esprit neuletakki 1,50€

Only huppari 3€

Jack & Jones paita 2€

Kynttelikkö 2€

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti