tiistai 13. elokuuta 2013

MBM: Söpö setti pikkumiehelle ja äidille liivinsuojuksia

Oih ja voih, miten söpö tämä kangas onkaan ja miten pieniä ja sieviä vaatteita siitä sai tehtyä <3

Muistaakseni tilasin kangasta aikoinaan 50 cm ja se riitti melkein koko settiin. Vain bodyn toiseen hihaan ja lakin vuoreen sitä ei riittänyt. Mutta liekö sen niin väliä, sillä nykyään taitaa olla jopa muotia nämä tällaiset useammasta eri kuosista kootut vaatteet :)

Housut ja lakki valmistui jo jokunen viikko sitten, mutta bodyn valmistus otti aikansa. Motivaatio ehti laskemaan kuin lehmän häntä, kun en millään oppinut (enkä osaa vieläkään) kanttaamaan kauniisti tuota pääntietä. Mutta eipä sitä taida muutoin oppia, kuin tekemällä, joten päänteitä on sitten vaan suristeltava lisää...ei siinä muu auta. 
Lisäksi olen taas viime päivät ollut todella huonossa kunnossa, enkä ole pystynyt edes ompelemaan. Mutta heti, kun taas koneen ääreen pääsin, niin suristelin sitten kerralla vähän enemmänkin. Näiden lisäksi lyhensin esikoisen viidet-, ja mieheni kahdet uudet farkut.

Pienet tumput tein ex-temporeena, kun kangasta löytyi vielä "jämäpalalaatikosta".

Bodyn, housujen ja lakin kaavat on Ottobresta. Nuo housut on ihan superkivat tehdä, joten niitä meinaan tehdä vielä lisääkin :)

Jämäpalalaatikosta löytyi myös tarvikkeet muutamiin liivinsuojuksiin. Rintaa vasten laitoin fleecen, sillä sen koin viimeksi kaikkein parhaimpana (pehmein) vaihtohtona ja imuna toimii 5 kerrosta trikoota. Tuo tähtikuvioinen kangas on uutta, mutta muut trikoot, joita näissä käytin, on vanhoista t-paidoista, topeista yms.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti