keskiviikko 11. syyskuuta 2013

Lilaa lapsille

Tämän syksyn ja talven ehdoton väri meidän perheessämme on lila. Oikeastaan tämä "lilavillitys" alkoi jo vuosi sitten, mutta nyt se on saavuttamassa huippunsa. Lilaa löytyy lastemme ulkovaatteista niin syksyllä, kuin tulevana talvenakin. Asusteita ei lilan värisenä juurikaan kaapeista löydy ja koska mieluisia ei kaupoissa ole näkynyt, niin päätin tehdä niitä sitten itse :)

Keskimmäiselle on hankittuna lila toppapuku, jossa on valkoisia tähtiä, joten mikä sopisikaan pukuun paremmin, kuin lila kaulahuivi kera tähtien. Kuopuksen toppapuku on niin ikään lila, mutta siinä on palloja...pallot eivät ehkä ole kuitenkaan sitä, mitä kaulahuiviin halusin, joten annoin kuopuksen itse päättää, minkä kuvan hän huiviinsa halusi. Oikeasti tiesin jo vastauksen...se oli sydän. Joten niinpä hänen huiviinsa sitten tuli sydämet.

Ja koska mä epäonnistun lähes aina, niin tälläkin kertaa meni muutama juttu pieleen. Ei nyt ihan järettömän pahasti, mutta kyllähän se taas harmittaa, ettei lopputuloksesta tullut aivan sellaista, kuin mitä olin suunnitellut. Tähtikaulahuiviin ompelin "MADE BY MOM"-lapun väärinpäin ja sydänhuiviin onnistuin applikoimaan toisen sydämen kaulahuivin väärälle puolelle. Höh. 
Tähtihuivin sain kuitenkin "pelastettua" kääntämällä lapun huivin etupuolelle samalla, kun ompelin huivin reunat suoraompeleella. Sydänhuivin eteen ei valitettavasti ollut mitään tehtävissä. Mutta ehkei se niin käytössä näy, sillä huivi kuitenkin heiluu villisti, kun kuopus juoksentelee pulkkamäessä?!


Muutama viikko sitten löysin Jätti-Rätistä kivaa, lila-valkoraidallista kangasta, johon heti tykästyin. Ajattelin tehdä siitä pikkutytöille paidat ja vauvalle jumpsuitin. Ostin kangasta 2 metriä, sillä ajattelin sen riittävän. Toivottavasti.

Kangasta käsissäni pyöritellessäni äkkäsin, että tämä kangas olisi täydellinen pipokankaaksi, sillä jo viime vuonna hankitut lilat kukkatakit olivat edelleen sopivia pipoja vailla. Niinpä hain tätä kangasta pipojen verran lisää ja ryhdyin ompelupuuhiin.

Pikkutytöille valmistui ruttupipot, joihin olen kovasti tykästynyt. Kaapissa on vielä muutamaa muutakin kangasta pipojen verran...olen vaan hieman laiska langoittamaan koneita uudelleen, joten niiden valmistuminen kestää vielä tovin. Jos vaikka seuraavaksi saisi ne paidat ja jumpsuitit tehtyä, kun koneet on valmiiksi langoitettu lilalla? Sen jälkeen voisi taas palata pipojen pariin :)


Kangasta jäi tuosta pipoja varten varatusta palasta yli, joten ajattelin tehdä myös vauvalle lilan pipon. 

Otin malliksi Kimperin neliöpipon, jonka mukaan leikkasin pipokankaan. Ompelin saumurilla toisen reunan kiinni ja vasta tämän jälkeen huomasin, että piposta oli tulossa tuplakorkea!!! Onneksi hätä ei ollut tämän näköinen...kankaat vain keskeltä katki, jolloin pipo oli taas oikean korkuinen...ja ylijäämäpalasta sain itse asiassa tehtyä toisenkin pipon, jonka päätin tehdä lastemme tammikuussa syntyvälle serkulle :)
 

Pipokankaasta jäi vielä muutama suiro, joista valmistin pienet tumput. Melko tarkasti tuli se kangas siis käytettyä :D


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti