keskiviikko 23. lokakuuta 2013

Tuunaus-suunnitelma kera kankaan (ja dymotestausta)

Kävin piipahtamassa Idea-kirppiksellä. Kirppis muutti jokunen aika sitten, enkä ollut vielä tällä uudella kirppiksellä käynyt, joten kun ohi ajoin, koukkasin sitä kautta.

Mukaan tarttui muutama vaate, joista ilmeisesti jokainen menee tuunattavaksi. Ensimmäisenä näin kivan, harmaapohjaisen autopaidan, josta suunnittelin pojalle housuja. En tosin tiedä, että riittääkö paidan kangas housuihin, mutta kyllä siitä JOTAIN pojalle tulee :)

Lisäksi löysin pikkumiehelle mustat housut, jotka muistuttavat melko paljon poikien suoria housuja. Ne ovat kooltaan 68 cm, mutta kaipaisin ko. housuja koossa 62 cm, joten mikäli housut ovat vyötäröltään sopivat, lyhennän niitä hieman. Yritän tosin toteuttaa tuon lyhennyksen ilman saksimisia, sillä housuille olisi kyllä käyttöä myös koossa 68 cm. Juhlia kun on tulossa nyt useammat kappaleet lähikuukausien aikana.

Esikoisenkin vaatekaappiin löysin pari paitaa, mutta kaappiin ne eivät tule sittenkään päätymään. Eivät olleen likalle mieluisia, joten tuli tehtyä hutiostos. Hupsis! Aivan puskista tämä ei kyllä tullut, sillä arvelinkin, että näin saattaa käydä, kun paitoja käsissäni kirppiksellä hypistelin. Päätin paidat kuitenkin ostaa, sillä niistä voisi tuunata jotakin kivaa pikkutytöille, jos eivät esikoiselle kelpaisi. Kun vaan vielä keksisi, että mitä niistä tuunaan?!? :D

Olen hankkinut jokusen kaavalehden, mutta tunikan kaavaa olen ollut kovasti vailla. Nyt mulla on sellainen!!! Löysin kirppikseltä nimittäin Suuri Käsityö-lehden, jossa on loistava, maailman yksinkertaisimman tunikan kaava. Juuri sitä, mitä kaipasinkin!

Löysin myös yhden uuden lasipurkin. Kovin pieni se kyllä on, mutta passaa "sokerikoksi".
 
 KappAhl paita 128 cm 1€

 Lindex housut 68 cm 1,50€

 Seppälä paidat 152/158 cm 1,50€/kpl

 Lehti 2€

Ikea purkki 1€


Ja sen dymonkin olen hankkinut. Luulin, ettei sitä lähinurkista löydy, mutta se kuuluikin Suomalaisen kirjakaupan valikoimiin. Vähän olen sitä jo testaillut ja on se kyllä melko kiva vehje :)



6 kommenttia:

  1. Olen kerran lyhentänyt pojan suorat housut vain silittämällä lahkeisiin kunnon taitokset ja maalarinteipillä teippaamalla ylimääräisen pituuden nurjallepuolelle. Tämä ei toki sovi peruskäyttövaatteiden tuunaukseen, mutta kerran päällä pidettävälle juhlavaatteelle se oli oiva tapa ja housut tuli täydessä pituudessa vielä seuraavana vuonna uudelleen käyttöön. (vyötärön väljyys hoitui vyöllä, sillä kyseessä oli jo vauvaa isompi poika)
    Kiva blogi sinulla!
    T. Ella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidan kipaista ostamaan maalarinteippiä. Itse ajattelin ommella käänteet, mutta tuo teippi on kyllä vielä parempi idea, sillä housut ovat jalassa vain muutaman tunnin :)

      Kiitos :)

      Poista
  2. Oih, toi dymo ♥ mulla on kaksikin niitä vanhoja tuolla jossain "jemmassa" ja tuota nauhaa ajattelin ostaa kun haluaisin kanttipurkkeihin laittaa kan noi tekstit. Tykkään pyöreistä purkeista tuossa tasilla, mut kaapissa kantit ottaa vähemmän hukkatilaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen nyt törmännyt siihen, että nuo lasipurkit ei mahdu ihan samalla tavalla kaappiin, kuin riisipaketti :D

      Mutta onneksi niitä voi jokusen tosiaan jättää esillekin, mikäli kaappitila loppuu kesken :)

      Poista
  3. Kivoja löytöjä taas! Mulla on toi sama dymo, ostin juuri, mutta se tahtoo välillä jättää osan kirjaimista ihan haaleiksi, vaikka kuinka painaisi. Onko sulla samaa ongelmaa, vai onko vika vaan mun dymossa/käyttäjässä? ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan alkuun luulin, että Dymoni on rikki, koska se teki juurikin noin, miten kuvailit, eli jätti kirjaimet haaleiksi. Sitten äkkäsin, että dymon kanssa pitää käyttää VOIMAA :) Tämän jälkeen ongelmaa ei ole enää ollut. Itse painan kirjaimet molempia käsiä käyttäen ja sillä keinolla homma sujuu :)

      Poista