perjantai 30. toukokuuta 2014

Toisen roska on toisen aarre

Kun säät lämpenivät, suuntasivat ihmiset ulos pihatöihin. Samaan aikaan roskalaatikoihin alkoi ilmestymään erilaisia kukkapurkkeja, sinkkiastioita ja pajukoreja. Ilmaisesti siis pihoille on hankittu täksi kesäksi uutta ja vanhat tavarat saivat väistyä uuden tieltä.
Koska mun mielestäni ehjät tavarat eivät kuulu roskikseen, vaan käyttöön, kävin niitä sieltä useampana päivänä hakemassa pois. Osa dyykkauslöydöistä jäi omaan käyttöön ja itselleni tarpeettomat olen lahjoittanut pois. Mun on todella vaikea käsittää sitä, että miksi ihmiset heittävät hyvää tavaraa roskiin? Ei se nyt niin kovin suuri vaiva ole ottaa "romukasasta" kuvaa, jonka laittaa nettiin otsikolla LAHJOITETAAN. Kyllä joku ne kuitenkin ottaa ja antaa niille uuden elämän.

Onneksi en ole ajatuksineni aivan yksin. Naapuri teki varastoinventaariota ja pyysi katsomaan, löytyisikö sieltä jotakin meille tarpeellista. Voisin napata ne kuorman päältä pois ennen, kun hän lähtee viemään tavaroita Ekotorille. Nämä alla olevat nappasin naapurin kasasta mukaani:


 





Ja nämä dyykkasin roskiksesta:









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti