maanantai 2. kesäkuuta 2014

Ostin kaapin

 Kaappi löytyi tori.fi:stä, hintaan 30 euroa. Kaappi on vanha TV-kaappi ja materiaaliltaan mäntyä, mutta kaapissa olevan laatikon pohja ei ole puuta, vaan sellaista ohutta levyä, joka ennemmin tai myöhemmin pettää, jos siihen laittaa vähän enemmän painoa. Ja näin sille oli käynyt. Kyllä se vielä paikoillaan oli, mutta pahasti pullistumaan päin. Niinpä mieheni sitten nikkaroi laatikon pohjaan pari tukirimaa ja nyt laatikko kestää ihan kunnon painon :)

Kaapin tarina onkin sitten sellainen, että en tiedä itkisinkö, vai nauraisinko.

 Löysin siis tosiaan netistä ihanan kaapin. Myyjä oli kirjoittanut myynti-ilmoitukseen kaapin mitat ja ne olivat tismalleen sopivat. Hain kaapin riemuissani kotiin, sillä se oli mielestäni täydellinen sille paikalle, jonne sen suunnittelin laittavani. Kaikki oli hyvin niin pitkään, kunnes toin kaapin kotiin ja koitin sovitella sitä omalle paikalleen.

Ei mahtunut. Ei sitten niin mitenkään. Raavin hetken päätäni ja hain mittanauhan esiin. Myyjä oli antanut kaapin SISÄMITAT, joten ei ihme, ettei se sopinut uuteen paikkaansa. Niinpä kaapille piti sitten keksiä uusi paikka. Se löytyikin onneksi nopeasti, sillä keksin sijoittaa sen portaiden alle. Hommassa oli vain yksi mutta. Kaappi oli niin iso ja portaiden alle johtava välikkö portaikon tukipuun vuoksi niin ahdas, että eihän se sinne mahtunut. Kokonsa puolesta se siis periaatteessa olisi sinne mennyt, mutta kaappia ei saanut vietyä paikoilleen. Tässä kohtaa suustani saattoi kuulua muutama ruma sana. 

Onneksi peli ei ollut kuitenkaan vielä täysin menetetty. Mittailin kaappia uudelleen ja totesin, että jos kaapista poistaa jalat, se mahtuu kulkemaan paikoilleen juuri ja juuri. Joten poistin jalat. Ja tadaa...kaappi sujahti uuteen paikkaansa! Onhan se vähän hassun näköinen, kun siitä puuttuu jalat. Mutta muutoin kaappi sopii paikalleen niin hyvin, etten anna sen nyt haitata :)


Kuvauksen jälkeen kaappi täyttyi kankailla. Kaappi on kuitenkin monikäyttöinen, joten jos joskus kyllästyn ompelupuuhiin, voin ottaa kaapin vaikka vaatekaappikäyttöön. Tai lelukaapiksi pikkumiehelle.


Ja kas tässä. Painoa ihan kunnolla, tukipuiden ansiosta.

Mikäli kaappi olisi mennyt sille paikalle, jonne sitä alunperin suunnittelin, olisin maalannut kaapin valkoiseksi. Nyt kaappi saa jäädä männyn värikseksi, sillä mäntyportaiden alle se sopii ihan sellaisenaankin. Vetimet tulee varmastikin joskus vaihdettua, mutta ei sekään kyllä ole "things to do" -listani kärjessä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti