sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Diettipäivitys

En itse asiassa nyt ihan tarkkaan tiedä, että milloin aloitin tämän nykyisen diettini. En kirjannut päivää ylös, mutta heinäkuun puolen välin tienoolla se oli. Joten diettiä on nyt takana noin 2 viikkoa. Ensimmäinen viikko meni ruokavaliota hakiessa, toisella viikolla tuli mukaan myös liikunta.

Tällä viikolla olen kävellyt 22 km enemmän, kuin mitä viime viikolla. Lenkkejä olen tehnyt 6 kpl ja lenkkien kesto on ollut yhteensä 3h 48 min. Enemmänkin olisin kävellyt, mutta polvi sanoi sopimuksensa irti ja nikotteli pari päivää. Onneksi polvituki toi kipuun helpotusta, jotta pääsin paremmin liikkeelle. Ja nyt polvi on taas ihan ok kunnossa.
 
Osa lenkeistä on ollut reipasta lenkkeilyä koirien kanssa joko metsässä tai teillä, mutta koska koirat eivät osaa arvostaa tunnin tiukkaa tarpomista paahtavassa auringossa, olen toisinaan jättänyt koirat kotiin. Tällöin olen pistellyt tossua toisen eteen ihan tosissaan ja kiristänyt tahtia entisestään. Tämän päivän lenkin etenemisvauhti oli 6,5 km tunnissa. Ei huono, sillä lenkillä oli pituutta piirun verran vajaa 6 km. eli ihan pelkästä korttelinierrosta ei ollut kyse. 

T'ämän viikon diettaus on sujunut ihan mukavasti. Joku ilta taaksepäin tuli kiskottua naamaan 2 ylimääräistä leipää, kun niin teki mieli. Mutta jos mieliteot ovat 2 pientä sämpylänkannikkaa, niin tilanne ei kovin hälyyttävä ole :D

Juominen on kovasti vaikeaa. Lenkin jälkeen saattaa mennä jopa lähemmäs litra, mutta eipä sen lisäksi juuri juotua tule. Jääkaapissa on 2 vesipulloa, joita koitan muistaa tyhjentää. Aina se yritys ei vaan tuota ihan toivottua tulosta.

7 kilon pudotustavoitteessa olen päässyt kivasti eteenpäin. Takana on nyt 3 kiloa ja edessä 4. Joten puoliväli häämöttää. Ensi viikko on hektinen, mutta suunnitelmiini kuuluu liikkua vähintään yhtä paljon, kuin mitä tällä viikolla. Ei haittaa, vaikka tulisi liikuttua vähän enempikin :)

Chef

2 kommenttia:

  1. Tsemppiä diettiin! Ihanaa kun sulla on noita kirpparifiilistelyjä noin useasti kuvien kera. Pidän niistä. Ja pidin niistä sun ruokaostos-jutuistakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :)

      Ja kiva kuulla, että blogistani löytyy mieluista selattavaa :)

      Poista