sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Mitä kettu sanoo?

Virvon, varvon tuoreeks, terveeks, tulevaks vuodeks.
Vitsa sulle, palkka mulle!

Niin se kettu sanoo.

Tänä vuonna tyttöjen virpomisasuksi ei kelvannut sen enempää noita, kuin kissakaan. Sen piti olla tällä kertaa jotan vähän muuta. Piti olla pupu, eikä mikä tahansa pupu, vaan valkoinen pupu. Ja piti olla myös prinsessa. Pääsiäisprinsessa. 

Koska nuorimmalla ei ole vielä asian suhteen mielipidettä ja äidillä oli hinku tehdä kettunaamari, tuli pienimmästä sitten kettu. Pääsiäiskettu.

Mediasta olen lukenut, miten yksi jos toinenkin aikuinen on ärtynyt siitä, että pääsiäisenä ei pukeuduta noidiksi, vaan ovella kolkuttelee kaikenmaailman halloween-asuihin pukeutuneet lapset, vaikka kyseessä on pääsiäinen ja virpomisperinteet. Mikäli ärsytyksen aiheet ovat noinkin pieniä, niin eikö asiat ole sitten kuitenkin melko hyvin? 
Koska kyseesä on ihana, hieman extraa sisältävä päivä, johon lapset ovat valmistautuneet jo hyvissä ajoin oksia koristellen ja virpomisvaatteita valiten, niin onko sen nyt sitten niin väliä, että seisooko siellä ovella katti vai kettu? :D
 



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti