keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Kesäkuntoon 2015 (en minä, mutta terassi)

Jokunen vuosi sitten rakensimme takapihallemme terassin, vaikka alkuun olinkin ollut melko jyrkästi sitä mieltä, että siihen puuhaan emme ryhdy. Mikäli asuisimme omassa talossamme, raketaisin mielelläni terassin vaikka talon jokaiselle sivulle. Mutta siinä en nähnyt kerrassaan niin mitään järkeä, että sijoittaisin omia rahojani vuokra-asunnon terassiin.

Tosin mieleni muuttui heti ensimmäisen kesän jälkeen. Sain laskea yhden käden sormissa ne kerrat, kun olin nauttinut kesästä omalla takapihallani istuskellen. En kertakaikkisesti nähnyt siinä mitään nautinnollista, että sain kävellä kylmällä ja likaisella betonilaatalla ja katsoa 3 metrin päässä sijaitsevaa lauta-aitaa. Ja vaikka se terassin rakentaminen omakustanteisesti olikin alkuun tuntunut täysin idioottimaiselta, niin vielä typerämmältä tuntui ajatus siitä, että maksan vuokraa pihasta, jota en edes käytä. Vaikka se nimenomaan oli ollut yksi syy siihen, miksi päädyimme muuttamaan kerrostalosta pois...

Niinpä meille sitten rakennettiin terassi. Pihaa muokattiin myös isommaksi, eli siirsimme päätyaitamme sivuaidan jatkeeksi ja siirsimme pihamme rajaa 2 metriä kauemmas talosta, istuttaen uudelle rajalle tuija-aidan. Pihan suurentamisesta olin tehnyt tarkat piirrokset ja suunnitelmat, jotka kävin ensin hyväksyttämässä naapureilla ja sen jälkeen myös vuokranantajalla. Idea sai tuulta alleen lähes pyörremyrskyn lailla, sillä lopulta suunnitelmani toteutettiin myös kaikkien naapuriemme pihoihin ja hommat hoituivat hyvässä talkoohengessä, toinen toisiamme auttaen. Siinä missä naiset suunnittelivat ja ohjasivat muutostöitä, miehet tekivät työn fyysisen osuuden ;)

Muutostöiden jälkeen olin kovin tyytyväinen uuteen pihaani, sekä terassiin, jonka johdosta pihalla myös viihtyi. Terassilla oli pöytä ja 4 tuolia ja myöhemmin sinne hankittiin myös varjo. Kesällä aina grillattiin ja syksyllä käytössä oli pieni ulkotakka tuomassa tunnelmaa ja pieniä elämyksiä makkaranpaiston ääressä.
Pihalle laitettiin myös keinu ja hiekkalaatikonkin sinne nikkaroin. Toisinaan ostin terassille jonkun kukankin, mutta aika nopeasti sen vihreys muuttui ruskeaan taittavaksi, sillä en varsinaisesti ole mikään viherpeukalo...

Toisinaan yritin hieman "sisustella" terassia, mutta melko heikoin tuloksin. Pihan käyttöaste oli tuolloin kyllä huomattavasti suurempi, kuin mitä ennen terassin rakentamista, mutta en kuitenkaan viihtynyt pihalla vieläkään niin hyvin, kuin mitä toivoin. Lisäksi olin melko tympääntynyt siihen, että sain joka vuosi öljytä sekä terassin, että kaikki pihakalusteet. Niinpä päätin ottaa takapihan nyt ihan kunnolla "työn alle" ja laittaa sen vihdoinkin sellaiseen kuntoon, että siellä todella viihtyy.

Tosin eipä se vieläkään kyllä täysin valmis ole, sillä en vielä tiedä aivan tarkasti, että mitä sinne vielä haluan. Ja joissakin kohdin olen joutunut tekemään myönnytyksiä, joita en olisi halunnut tehdä. Niiden suhteen siis vielä vähän mietin ja pohdin. Mutta nyt terassi on kuitenkin mielestäni viihtyisä. Siellä on rauhallinen tunnelma ja tilaa sekä ruokailulle, että oleskelulle. Eli tilanne alkaa olemaan jo melko hyvä.
 



Vauvakeinu kirppikseltä hintaan 5,50€. Sohvakaluston ostin uutena, mutta tingin siitä luultavasti kaikki katteet pois, eli sain sen varsin edukkaasti :D

Terassi oli aiemmin ruskea, mutta laitoin sen pintaan tällä kertaa Tikkurilan terassiöljyn, jonka väri oli muistaakseni "kelonharmaa". Ruskeassa terassissa tuntui olevan jatkuvasti harmaata kuraa ja likaa, joten ajattelin pääseväni harmaan terassin kohdalla hieman helpommalla, koska otaksuin, ettei lika näkyisi sen pinnalla niin helposti. Olin väärässä. Totaali väärässä! 

Kuten yllä olevasta kuvasta voi todeta, niin harmaa terassi on harmaan kuran peitossa. Joten se siitä loistoideasta! Oli siis tarvauduttava suunnitelmaan B ja hankittava terassille matto. Joskaan sekään ei ole täysin ongelmaton ratkaisu, sillä matto (jonka siis hankin ja iskin paikoilleen kuvan ottamisen jälkeen) tuntuu olevan tässä Suomen niin kauniissa ja upeassa kesäsäässä aina märkä...

 

Aarikan tarjotin kirppikseltä (6€), kattokynttelikkö on kulkeutunut meille aikoinaan siskoni kotoota. Sen alkuperäisväri on musta, mutta se sai pintaansa valkoista spraymaalia (joka ei ottanut kunnolla kiinni) ja aikaa myöden se on ulkosäilytyksen voimasta myös jo vähän ruostunut. Taustalla näkyvä lyhty oltiin jätetty jokin aika sitten rikkinäisenä taloyhtiömme roskakatokseen. Nappasin sen sieltä mukaani ja kunnostin sen kesäkukkia varten. 


 Tuolit ostin uutena ja koska täydellistä pöytää (iso, mutta siro, sekä samalla myös kevyt, mutta kansi kuitenkin puuta) ei kukaan ollut vielä keksinyt, niin päätin rakentaa sellaisen itse. Jalat ovat Ikeasta, pöytälevyn virkaa toimittaa 2 kpl 40 x 200 cm kuusiliimapuulevyt, joiden pintaan on vedetty 3 kerrosta ulkokäyttöön soveltuvaa huonekalumaalia. 
Pöytälevyn alla on 6 poikkipuuta (sängyn sälepohjan lautoja), jotka yhdistävät päälilevyt toisiinsa. Levyjen väliin on jätetty noin 2 cm rako puhtaasti estettisistä syistä. Mielestäni se tuo pöytään kivan pienen särmän :)


Hiekkalelujen säilytys on tuottanut itselleni jo pidemmän aikaa harmaita hiuksia. Lelut olivat aiemmin kannettomassa laatikossa, joten laatikosta löytyi lelujen lisäksi usein myös lehtiä ja sateen jälkeen myös vettä. Paljon.

Lelut oli siis saatava kannen alle piiloon ja varaston kätköistä löytyikin moiseen tarkoitukseen sopiva tynnyri. Tynnyrissä on kuitenkin paikoitellen vähän ruostetta, joten en halunnut laittaa sitä suoraan terassin pintaan. Jos se vaikka jättää siihen rumat jäljet? Mene ja tiedä, mutta koin kuitenkin parhaaksi mennä varman kautta, eli hankin tynnyrille alustan. Sopiva alusta löytyi kierrätyskeskuksesta eurolla.

Koska alusta oli käsittelemätöntä puuta, sudin sen pintaan samaa öljyä, kuin mitä terassiinkin. Samalla näen, jättääkö tynnyri öljyttyyn puupintaan rumat jäljet, vai ei. Mikäli alusta pysyy siistinä, voin luopua sen käytöstä kokonaa ja siirtää lelutynnyrin suoraan terassille.

Alla vielä "pohjakuva" koko terassistamme. Kuva ei ole täysin mittakaavassa, mutta melko lähellä kuitenkin. Musta rengas harmaalla sisuksella esittää sohvapöydän päässä (ja lelutynnyrin vieressä) olevaa aurinkovarjoa, jota ei tainnut kuvissa näkyä.


tiistai 28. heinäkuuta 2015

Helsinki (Vantaa) & Tampere calling!

Olemme tehneet pienimuotoisia reissuja lasten kanssa ja kuten arvata saattaa, niin mikäli mahdollista, kuuluu reissupäivään aina myös pikavisiitti kirppiksellä. 

Helsingissä otin suunnaksi Perhekirppis Lanttilan, joka ei tosin sijainnut Helsingissä, vaan Vantaan puolella. Joten nyt on siis koluttuna myös Vantaalla sijaitseva kirppis. Joskaan eipä sitä puolentunnin pikapiipahdusta nyt oikein koluamiseksi sanoa voi. Mutta tulipahan koettua, vaikkakin vain läpi juosten :D

Lanttilassa oli valitettavan paljon tarjolla "ei oo:ta", mutta niinhän se monasti heinäkuussa pakkaa olemaankin, eli loosit loistavat tyhjyyttä vähän kaikkialla. Hinnoittelupolitiikkakin näytti melko samalta, kuin mitä näillä huudein. Eli ylihintaista, erittäin edullista ja kaikkea siltä väliltä. 
Lastenvaatteita oli tarjolla melko vähän ja niiden laadussa oli monen kojun kohdalla parantamisen varaa. Mutta mukaan mahtui kyllä myös muutama sellainenkin loosi, josta löytyi puhdasta, siistiä ja edukasta lastenvaatetta. Harmi vain, että koot eivät nyt tällä kertaa oikein natsanneet omien tarpeideni kanssa yksiin :)

Mutta jotakin pientä sieltä kuitenkin tarttui mukaan. Perheemme pienin neitokainen sai söpön neulemekon ja pikkumies sai kokkailuleikkeihinsä uuden kattilan. Oikeastihan kyseessä on siivilä, mutta älkää kertoko sitä pikkumiehelle :D 

Siivilä 2€

 H&M neulemekko 2€


Tampereella päätin suunnistaa Radiokirppikselle. Salon Radiokirppiksestä jäi aikoinaa hyvät kokemukset, joten pakkohan se oli tsekata, että mikä onkaan Tampereen Radiokirppiksen laita.

Lastenvaatteita siellä oli tarjolla huomattavan vähän, mutta itselleni löysin sieltä vaatteen, jos toisenkin. Loosit olivat melko pitkälti täynnä ja asiakkaitakin riitti jonoksi saakka, joten heinäkuun myyjäkato ei tuntunut koskevan Radiokirppistä! 

Hintataso noudatti aivan samaa linjaa, kuin mitä muuallakin...eli kallista, halpaa ja myös siltä väliltä. Valitettavan moni loosi piti kuitenkin sisällään ylihinnoiteltuja vaatteita, sekä "krääsää ja rihkamaa", joten vaikka sieltä löytyi myös "hyviä looseja" ja löysin itselleni melko kivan kasan uutta päällepantavaa, jäi kirppiskierroksesta kuitenkin päälimmäiseksi mieleen hieman nihkeä fiilis. Kirppikseltä oli myös helppo bongata trokarien loosit, joissa myytiin mm. aivan järettömän korkealle hinnoiteltuja "merkkileluja". 

Kirppis oli myös hieman hassun mallinen, enkä oikein vieläkään tiedä, miten siellä olisi ns. kuulunut kulkea. Kirppiksellä sijaitsevat pitkät "tankovälit" olivat niin ahtaat, että ohitustilanteissa henkarit kolisivat ja vaatteet putoilivat lattialle. Rattaiden kanssa sinne kannattaa mielestäni suunnata vain, jos omaa roiman määrän huumorintajua. Koska oma huumorintajuni on rajallinen, jätin rattaat (ja lapset) suosiolla kahvilan puolelle :D

 Teinille Gina Tricot toppi 0,50€ ja H&M tyllimekko 4€

H&M tunika 3€
 
 Gina Tricot tunikat 1€/kpl

 H&M neuletunika 4€

Pupu-neule 2,50€ ja H&M neule 3€

<3 ilmapallot 2€

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Sataa sataa ropisee, pili-pili-pom...

...pili-pili-pom...

Kaikkialla on vesilätäköitä. Ja kylmää. Märkää. Vähän kurjaakin jopa.


Projektihommat on olleet useamman päivän ajan sateen vuoksi osin jäissä. Ja kun nyt vihdoin ja viimein on ollut pari aurinkoisempaa päivää (tosin tänäänKIN satoi kyllä vettä), niin olemme tehneet lasten kanssa kesäreissuja, nauttien auringosta.

En siis ole unohtanut teille antamaani lupausta. Mutta kuten niin monasti ennenkin, niin jälleen kerran kävi niin, etten pystynyt sitä lunastamaan. Ja se harmittaa.

Reissataan tässä nyt vielä pienimuotoisesti, mutta pian pääsen palaamaan taas sorvin ääreen. Sadekaan ei nyt enää niin haittaa, sillä suurimman maalauspuuhat on nyt tehty ja jäljellä on vain "hienosäätö". Joten eiköhän tästä vielä valmista tule. Ja lupaan, että Te olette ensimmäisiä, jotka näkevät valmiin loputuloksen. Joten malttakaa vielä tovi. Ja anteeksi.


torstai 16. heinäkuuta 2015

Sama meno jatkuu

Eli peruspaitaa ja vielä vähän peruspaitaa. Ja vielä muutama peruspaita niiden lisäksi :D

Olen tehnyt menneinä viikkoina aina toisinaan pienen pikavisiitin kirppikselle, mutta pitkästä ja "hartaasta" kirppiskierroksesta rupeaa olemaan jo tovi, jos toinenkin. Kaikki liikenevä vapaa-aikani on kulunut jos vaikka ja minkämoisen projektin kimpussa, joten kirppistely on ollut viimeaikoina hieman toissijainen juttu. 
Olin tuossa jo vakaasti päättänyt, että karsin projektieni määrää, enkä ota enää yhtään uutta projektia työstettäväksi...vaan kuinkas sitten kävikään. Viimeinen viikko on taas kulunut uutta projektia läpi vieden. Kohta rupeaa olemaan valmista ja pian pääsen esittelemään sen teillekin. Olen kovin huono pitämään aikatauluista kiinni, mutta jos nyt viikon sisään koitan laittaa postausta uusimmasta projektistani, niin passaiskohan semmonen Teille?

Ja tervetuloa uusille lukijoille...teitä kun oli tullut muutama lisää sitten viimenäkemän <3

 H&M paita 86/92 cm 2,20€

 H&M paita 92 cm 1,80€
 H&M paita 92 cm 1,80€

 H&M paita 92 cm 2,50€

 H&M paita 98/104 cm 2,70€

H&M tunika 3€              H&M toppi 2€            Vila paita 2€


H&M trikoopaita 1€              H&M mekko 2€

 Blanco tricot neuletakki 2€

Fisher Price Little People lentokone 4€

Ja ei. Se vaatesäilytyshommeli ei etene, koska olen keksinyt taas niin monta uutta projektia, jotka vievät sen kaiken liikenevän vapaa-aikani. Eli ei siis ole vielä(kään) luvassa muuta kuin lupaus, että kyllä minä vielä jokin päivä sen kyhään esittelykuntoon, jotta voin laittaa siitä fotoa esille...

tiistai 7. heinäkuuta 2015

Perusvaatetta paitapulaan

Onnistuin lataamaan kuvat hieman hassusti. Mites ne nyt tuolleen meni? Tarkoitus oli asetella kuvat tuttuun tapaan, eli ensin vaatteet ja sitten lelut. Mutta toisin näemmä kävi. Noh, koska vaihtelu virkistää, niin antaa sitten olla näin :D

Lähdin eilen kirppikselle sillä mielellä, että ostan itselleni paitoja ja toppeja, sillä niistä on nyt huutava pula! Olen tässä taas jokusen illan viettänyt maalisuti kädessä ja kotvasen kuluttua olen saanut todeta, että maalia on myös vähän muualla, kuin vain siinä huonekalussa. Kun on riittävän innoissaan, ei välttämättä muista vaihtaa maalausvaatteita päälle. Ja kun niin käy useamman kertaa, on lopputulos kohta se, että melko monessa vaatteessa on valkoinen maalitahra. 

Jos jotakin positiivista, niin maalausvaatteita löytyy nyt kaapista enemmän, kuin koskaan. Joten niistä ei ole ihan hetkeen pulaa. Ja kirppiskierrokseltakin löysin paidan ja topin, eli akuutti hätä on nyt takana. Mutta seuraavakin kirppiskieroksen aion kyllä tehdä aivan samalla ajatuksella, eli paitoja ja toppeja minulle, kiitos :D

 Muumkirja 2€

 Palapeli 2€

Fiskars rei´jittimet 2€
 
 Öööö...hmmm...söpöt härpäkkeet?!? 1€/kpl
En tiedä, mitkä nämä oikeasti ovat, mutta ostin ne tytöille hiuskoristeiksi :D

 H&M paita 1€

 Gina Tricot toppi 0,50€

Zara paita 118 cm 1,50€
Monsoon carit n. 122 cm 2,50€

torstai 2. heinäkuuta 2015

Kesä saapui - ostin shortsit

Lupasin, etten osta enää enempää shortseja pikkumiehelle. 
Mutta tyttöjen shortseista ei ollut mitään puhetta... :D

 FIX paita 122 cm 2€
H&M shortsit 122 cm 2€

 PO.P neuletakki 122/128 cm 2,50€

 Marimekko mekko 128 cm 5€

 JESS paita 2€
(uusi)

 Benetton mekko 4€
Tämä sama löytyy kaapistani jo ruskeana, mutta koska musta on aina Musta, niin piti sitten ostaa tämäkin, kun siihen kerran törmäsin :)

 Gina Tricot paita 2€

 Henkari 1,90€

 Pikkukukkaro 1,20€

Peili 6,50€
Ei ehkä järin edullinen, mutta kovin tarpeellinen. Eli sikäli aivan huippulöytö :)