tiistai 1. joulukuuta 2015

Oikealle vai vasemmalle?

Tiedättekö sen tunteen, kun yrität kirjautua blogiisi ja huomaat, ettei se onnistu.
Yrität vielä uudelleenkin, mutta sama juttu. Ei onnistu.
Et vielä lannistu, vaan yrität aina uudelleen, uudelleen ja uudelleen, kunnes lopulta on vain pakko todeta, että vaikka seisoisit päälläsi, et pääse kirjautumaan blogiisi. Et eilen, tänään, etkä myöskään huomenna. Tai viikon päästä.

Minä tiedän. Ja tiedän myös sen, ettei tuo tunne ole järin kiva.

Mutta onneksi tilanne on nyt ohi. Vaihdoin selainta ja sen myötä pääsin taas kirjautumaan blogiini. Onneksi. Tosin heti perään tuli uusi ongelma...läppärini päätti lopettaa yhteistyösopimuksemme, eikä se suostunut enää toimimaan aivan toivotulla tavalla. Onneksi sekin tilanne on nyt ratkaistu, ainakin hetkeksi. Pukille jo rustasin lahjatoivelistaa ja koska olen ollut aivan superkiltti koko vuoden, niin eiköhän se pukki heltiä ja tuo bloggaajaparalle uuden läppärin hajonneen tilalle :)

Tämän tauon aikana olen ehtinyt miettimään blogini olemassaoloa vähän syvemminkin. On ollut päiviä, jolloin olen ollut aivan suunnattoman harmissani siitä, etten pääse bloggaamaan. Ja toisinaan tilanne on puolestaan ollut aivan päinvastainen, sillä olen tietyllä tapaa vähän solmussa koko bloggaamisen suhteen.

Tarinoitavaa ja turinoitavaa löytyisi periaatteessa kyllä yllinkyllin, eli jutut eivät ole loppumassa kesken. Mutta mitkä jutut ovat niitä, jotka haluan esitellä "koko maailmalle" ja mitkä jutut haluan pitää vain "itselläni"? Siinäpä vasta pulma, jonka parissa painin nyt enenevissä määrin.
Aloitin bloggaamisen aikoinaan aivan puhtaasti "kirppisbloggaajana", mutta nykyään blogini on "sekametelisoppa", jonka sisältö muokkaantuu aina fiilikseni mukaan. Kirppisblogia oli varsin helppo kirjoittaa, sillä sen pystyi pitämään blogina, joka ei kertonut minusta ihmisenä oikeastaan mitään. Ja  pidin siitä ajatuksesta hyvinkin paljon, että blogini ei kerro minusta henkilönä, vaan vain siitä asiasta, josta bloggasin.
Aikaa myöden koin kuitenkin halua laajentaa aihepiiriäni, jonka myötä blogissani on ollut tarinoita penninvenytyksestä laihduttamiseen ja tuunaamisesta ompelemiseen, sekä kaikkea siltä väliltä. Kun aihepiirit muuttuvat henkilökohtaisemmiksi, näkyy blogissa väkisinkin enemmän bloggaajaa itseään. Sinänsä se on jopa ihan hyväkin asia, mutta kyllä sitäkin löytyy myös ne negatiiviset puolensa.

Olenkin nyt risteyksessä, josta pitää kääntyä joko oikealle, tai vasemmalle. Muita vaihtoehtoja ei ole, joten toinen näistä on pakko valita. 

Lukijoiksi on itsensä merkannut useampikin ihminen, mutta lukijoiden todellinen määrä lienee kuitenkin toinen. En saata uskoa, että kaikki lukijaksi itsensä merkanneet olisivat pysyneet matkassa mukana kaikki nämä vuodet, joten blogini todellinen lukijamäärä lienee huomattavasti pienempi, kuin mitä tuo "lukijat"-lista antaa ehkä olettaa.

Koska en enää bloggaa pääsääntöisesti ns. itselleni, vaan myös lukijoilleni, lukijoiden määrällä on väliä. Lukijoita ei tarvitse olla 80. Eikä edes 40. Mutta mikäli lukijoita ei juurikaan enää ole (ja ymmärrän kyllä jos ei ole, sillä blogi on ollut jo pidemmän aikaa aivan retuperällä), tartun ehkä mieluummin uuteen projektiin ja keskitän tarmoni siihen, kuin lähden tekemään töitä sen eteen, että saisin nostettua vanhan projektin taas uuteen nousuun.

Intoa ja puhtia siis kyllä löytyy, mutta nyt pitäisi määrittää se, että suuntaanko sen jatkossa blogiini, päivittämällä sitä taas säänöllisesti (aihepiirinä kirppis, tuunaus, ompelu, askartelu, kakut ja juhlat, sekä muut fiilispohjaiset jutut) vai suuntaanko kokonaan uusiin tuuliin. Molempia en saa, joten toinen näistä pitää nyt valita. Ja avukseni tarvitsen nyt teitä, lukijat.

En julkaise kommenttejanne, jotka tähän postaukseen jätätte, joten sana on vapaa niin hyvässä, kuin pahassakin. Olisin kovin hyvilläni, jos siis voisit jättää muutaman sanasen kommenttikenttään ja kertoa mm. sen, että miten pitkään olet blogiani seurannut, miten usein käyt kurkkaamassa blogiani (kerran viikossa, kerran kuussa, muutaman kerran vuodessa) ja oletko halukas kulkemaan mukana vielä jatkossakin, vai onko esim. aihepiirini muuttunut aikojen saatossa liikaa siitä, mitä se oli silloin, kun lähdit blogian seurailemaan.

Jään nyt toviksi odottelemaan kommenttejanne ja pohtimaan niiden tuomaa sisältöä. Eiköhän tuossa loppuviikosta jo tiedetä sitten taas vähän enemmän tulevasta, joten ollaan kuulolla :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti